Maaliskuun 10. 2012 - lumppi
No vihdoin taas “vesille” ilman krapulaa tai muuta tehokkuutta laskevaa tilaa. Aamu näytti kovin harmaalta kuten säätiedotuskin oli lupaillut, mutta päivällä tuli olo että tänään voisi lähteä hieman täkypilkintää lähteä kokeilemaan. Tosin täysi kuu oli paripäivää sitten niin odotukset ei häävin korkealla olleet. No sainkin Laten suostuteltua mukaan ja sovimme että klo 14 lähetään. No piti mennä onkimaan täkyjä ensiksi mutta päätinkin että menen odotellessa kokeileen jos saisin täkyjä. pari tuttua heppua olikin täkymestoilla jo pilkillä ja sain syötit sillä että keräilin särjet jäältä ämpäriin, Näin sen homman pitäisi käydä. Noh ei muutakun latea hakeemaan kyytiin ja kohti pelipaikkoja. Perille kun päästiin niin huomattiin että olosuhteet oli oikein asialliset jäällä liikkumiseen.
Saavuttiin matalan lahden suulle ja todettiin että aloitetaan tältä reunalta ja suunnataan syvemmän kohdan yli saaren kärjen penkalle. No täräytin moottorikairan käyntiin ja päästelin vajaan parikymmentä reikää aiotulle linjalle. Noh viritettin särjet vapojen päähän ja ruvettiin kokeilemaan. Siinä tuli tarinoitua monenmoista ja vaihdettua reikiä vuorotellen mutta mitään tapahtumia ei tullut pohjasta eikä välivedestäkään, no laten tutun kuittailun jälkeen totesin että herra on hyvä ja poraa sit seuraavat ottavammat reijät =).
No tuumasta toimeen ja siirryimme hieman kauemmaksi saarien etupuolelle ja erälle n 6m kakun kupeeseen johon late sitten täräytti reilun kymmenen reikää. Noh päädyin kuitenkin kokeilemaan yhtä uveavantoa, joka olikin jäässä. noh reikä silti siihen. Fiilistelin että tästä sitä kelpaa katella kun on isofisu kiinni kun oli kirkasta jäätä.
Siinä jonkun aikaa pilkittyäni tunsin jotain pientä, häh tärppikö muka. Noh en tiä mikä oli mutta jatkoin kuitenkin. Hetken kuluttua tunsin tällin ja löin vastaiskun ja jotain raskaampaa alkoi tulla perässä pintaa kohti, PRKL se päästi irti. Noh tästä seurasi jo totuttuun tyyllin laten paskainen nauru kun samalla sattui olemaan puhelimessa. Noh puotin särjen takaisin reikään ja parimetriä pohjasta irti ja nypyttelyä. Noh ei mennyt varmaan kuin minuutti kun rämähti niin saakelisti, ei jäänyt arvailuksi oliko se iso fisu vai ei!!! no arvatenkin meni sit siima poikki, no tästähän ei voi syyttää kuin itseään, mutta ei se 0.010mm punottu siima ehkä ollut oikea valinta näihin karkoloihin. Tämän jälkeen sitä vapaa käytiinkin keräilemästä parinkymmen metrin päästä jäältä kun pikku harmituksissa se tuli sinne ruimastua.
Noh hieman vehkeiden virystä ja uutta särkeä koukkuun ja samalle reijälle kokeilemaan. Siinä menikin sitten tovi jos toinenkin samalla kun late kolusi muita poraamiaan reikiä. Sitkeys palkittiin kun oli särjen nostanut 5 delfinin kierrosta pohjan yläpuolelle ja samalla selitin jotain täkyongen uutuus viritys tapaa kun joku täräytti kii. No pettymyshän oli suuri kun painoa ja vastusta ei tuntunut juuri mitään verrattuna edellisiin tapahtumiin. Mutta yllätys oli sitäkin suurempi kun reijästä näkyikin kuhan naama eikä sitä perinteistä hauen nokkaa. Äkkiä kuha reijästä ylös ja armoton tuuletus päälle. Viddu, elämän ensimmäinen aktiiviväline jävikuhilus talvella, todiste että ei se syö se järvikuhakin talvella. Digipuntari näytti tulokseksi 1840g.
Ehkä tämä ei ollut koonpuolesta mikään suuri saavutus mutta valoi se uskoa että noitakin piikkiniskoja voi koittaa narrata myös talvella. Eli ehkä tämän kalan merkitys oli sittenkin suurempi kuin vaikka metrisen hauen koska tällä avattiin ihan uutta väylää ja luotiin uskoa tuleviin yrityksiin..=D
Siispä huomenna iltpäivästä uusilla virityksillä ja vahvemmilla siimoilla kokeileen onnea.
Useista poratuista reijistä huolimatta nämä edllä mainitut jäivät päivän ainoiksi kalakontakteiksi.

Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Helmikuun 10. 2012 - lumppi
Vähän harvakseltaan on nyt blogin päivitys onnistunut, tosin ei ole kyllä oikeen ollut mitään päivitettävääkään kalastuksen tiimoilta. Vuodenvaihteessa käytiin artsin kanssa vielä harrastamassa vertikaalijigausta mutta aamulla alkanut räntäsade hyydytti senkin homman kun sohjoa alkoi olemaan sen verran että 44g pää+jigi pysyi siinä päällä, eli suunta rantaan ja avovesi kausi sitä myöten purkkiin. Pilkillä on keritty käydä huimat 2 kertaa ja ei kovin kehuttavilla saalilla. No jos nyt tuleva viikonloppu ja lauhtuva pakkanen toisi valoa sille sektorille. Alkuvuosi onkin mennyt torppaa lämmitellessä ja hieman remonttia suunnitellessa, alkaa tuo mitta oleen täynny tätä flunssakin. Mutta katotaan saadaanko viikonlopun osalta lisää rapsaa tännekin.
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Lokakuun 7. 2011 - lumppi
Su aamun klo 10.00 lähtö ströbän kanssa peltipurkilla jigihommiin, keli oli ihan kivan aurinkoinen mutta pikkuisen turhan paljon etelänpuoleista tuulta. Olin edellis iltana piipahtanut samaisilla vesillä ja tiesin että siinä linjan alla oli jokunen aktiivinen kuha tälli ja siihen tälläkin kertaa pysäytimme kokeeksi. Siitä yksi aikas nihkeän kokoinen kuha tulikin. Sitten jatkoimme seuraavaan paikkaan, matkalla kopaistiin heittämällä muutama paikka mutta ilman kummempia tapahtumia. Syvänteen reunassa / kapeikossa tutkailimme pikkukalaparvia ja koitimme saada niiden alta kalaa mutta ei mitään seurailuja ja muutama tälliä kummempaa, kovin oli varovaisella otilla kalat. Noh siinä odotellessa paistettiin vauhdissa makkarat uudella grillillä ja laadittiin uusi sotasuunnitelma. Päädyimme tulokseen että eteläreunan tyynestä kokeilemme, ja ison kallion edestä löytyikin jotain tapahtumia. Siinä 3,5m vedessä aikamme pyörittyämme nasahti minun vapaani jotain painavaa, hetken siinä väsytellessä elättelin jo toiveita uudesta enkkakalasta. Kevyen väsyttelyn jälkeen pötkö antautuikin haavitettavaksi. Olihan se komea kala mutta mittaa puuttui n 15cm että olisi päästy kunnon lukemiin, nyt mittaa oli n.105-106cm ja vaaka vahvisti painoksi 9050g. Olipa kiva saada välillä taas jotain vähän vauraampaa ja vielä mukavampaa oli että sai sen vapautettua onnistuneeti keräämään lisää mittaa ja painoa. Siinä kun vielä fiilistelin ja keräilin rojuja oli ströbä jo täydessä toiminnassa kun olimme ajautuneet hieman syvempään veteen. En kerinnyt kunnolla saada haavia “telineeseen” kun sitä jo taas tarviittiin, ja niin haavin pohjalla möllötti asiallinen 1700g kuhilus, saatiimpa edes jollekin uusi ennätys kala. Loppureissu menikin sit kovin rauhallisissa merkeissä kalojen puolesta ja kylmyyskin alkoi hiipiä ytimiin ja päätimme poistua kotiinpäin uusia kokemuksia rikkaampana.
Välinepuolella käytössä olivat fin-s testivärejä joita sain käsiini joitakin kappaleita, hauki rysähti hopeahile-valkoisella ja kuha nappasi valkoinen- marjapuuroon. Ja vetouistelu.comista kärkkäiseltä ostettu rosteri kaasugrilli pelasi loistavasti. Nyt kun tätä hieman myöhässä kirjoitan niin ruotsista saapuivat kauan odotetut täkykalavertikaalijigipäät ja spesiaali koukut eli tiedossa uusia virityksiä ja pakkomielteistä täkykalojen hommaamista. Tässä taas muutama otos reissusta.




Luokassa Luokittelematon | 2 Kommenttia »
Lokakuun 1. 2011 - lumppi
Lähtö 06.10 kohti vammalaa, venee kyytiin ja huoltiskalta hakemaan bensaa ja aamupalaa. Kuumat kaakaot ja sämpylät matkalla huiviin ja n. 8.30 saavuin eräälle sillan viereiselle luiskalle ja rupesin lastamaan tavaroita veneeseen ja odottamaan kimben saapunista. 9.00 irtauduuttiin rannasta ja odotukset korkeella, kun oli valmiiksi merkatut paikat kartassa ja keli näytti hyvältä, noh ei aikaakaan kun tuli huomattua ettei se keli niin helmi ollutkaan. Tuultä riitti vähintäänkin riittävästi, muuta kävimme tsekkaamassa vuolteiden alapuolisen selän patit ja penkat, 2 tälliä oli mutta muuten loppui usko ja taito kun tuuli vei tuntuman pois ja keulakonekin oikkuili jotain. Kaikki paikkamme olivat selkien itäreunassa ja tuuli kävi likimain suoraan lännestä. Noh päätimme siirtyä ettimään “sunttikalaa” eli suunta vähemmän tuulisille paikoille. Virtaukset noissa ellivuoren ja kutalan alueen vuolteissa on kyllä mahtava ja paikat suorastaan haisee kalalle. Mutta ainakaan ihan heti emme onnistuneet kalaa saamaan, ja rupesinkin sitten keulamoottori purkaamaan ja etsimään vikaa jossa menikin tunti kivasti, mutta kimbe naaraili kokoajan saamatta kuin kaksi varmaa tälliä. Siirryimme yhden vuolteen alaosaan jossa kasailin keulamoottorin ja totesin että sähkömiehen hommiks meni ja rupesin itsekin heitto hommiin. Aika pieneen aikaan kimbe nakutteli kyytiin 2 nättiä kuhaa ja läjän haukia normi jigityksellä, ja meikä edelleen nollissa. Siinä rupesi pikkuhiljaa pinna jo kiristyyn että tuleeko toinen nolla reissu putkeen, mutta onneksi sitten yksi luupää täräytti rivakasti vertikaali jigityksessä keltavihreään fin-s:iin ja piakoin perään otetta kuha mullekin. Reissu siis pelastettu. Päätimme lähteä vielä loppuajaksi kutalan vuolteen alapuolell kokeileen jos löytyisi kalaa, no olihan siellä. Kimbe kepitti kaiketi 4haukea ja 2 kuhaa joista toinen päätyi kalalaatikkoon. Oma saldoni korjaantui kahdella otettavalla ja yhdellä turhan pienellä kuhalla. Kutalan kivikoihin katosi ligi toisensa jälkeen. Alkoi olla se vaihe reissusta että kaivoin filetin ja pampun repusta esille ja pistin kuhat ja vetelin fileiksi ja pakkasin tavarat ja matka takaisin luiskalle alkoi. Kuhat olivat 45-50cm eli sopivia filekaloja, kummallekin siis sopivasti kotiinviemistä. Noh ei muutakin busteri kärrylle ja kamat kyytiin ja pösön nokka kohti vilppulaa. Kokonaisuutena reissu oli ihan ok, eli toistekin todennäköisiti tullaan samoihin maisemiin.
Väline puolelta ei mitään uutta






Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Syyskuun 29. 2011 - lumppi
Sanonta pitänee paikkansa. Aamu seiskalta harvanldonnurkalla treffit saamasimon kanssa, kamat veneeseen ja narut irti ja eikun apajia kohti. Kuten edelliselläkin reissulla samanlainen pikkukalojen joukkolauma löytyi muttei pahemmin mitään muuta kalaa tuntunut olevan liikenteessä. V-tyyliä kun harrastelimme jouduttiin pitkään tyytymään vain muutamiin tärppeihin. Pitkään mentiinkin munat pannulla meinigillä mutta siiten saamasimo lohkaisi väärinpäin olevalla proffalla hauen kyytiin, eli nolla reissulta pelastuttu. Noh siitä se riemu kulku sit alkoitin kun saamamies nyhti kotiovietävän kokoisen kuhan ja ihan nätin kokoisen hauen veneen laidan sisäpuolelle kun itse sain tyytyä vain muutamiin varovaisiin tärppeihin. Oli havaittavissa että kuha makoilivat pohjassa ja olivat kovin haluttomia nousemaan vieheeseen yhtään ylemmäs ja muutenkin kovin passiivista syönti oli. Noh niin siinä kävi että jäin kalatta ja veneen nokka taasen rantaa kohti, vetästiin saamamiehelle kuhasta fileet pussiin.
Välinepuolella toimi stormin pro vertical shad eli v-pyrstö ei ollu tänään pop. Uusia hankintoja postista odotellessa (lämmitintä ja täkyjigipäitä)
Vesi noussut lyhyellä aikaa 20-30cm ja vedenlämpö n. 12c.
Huomenna suunta kohti kutalan vuolteita ja monttuja, katotaan löytyykö mitään mistä voisi tääläkin tarinoida.

Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Syyskuun 26. 2011 - lumppi
Maantai aamu, vesille noi vartin yli 7. Sumua riitti ja kämpän mittarissa oli 1.5c lämmintä, eli kohtuu viileetä. Veden pintalämpä oli 12.5c hujakoilla. Pelipaikoille päästessä havainto että pikkukalaa tuikkii isona mattona pinnassa ja silloin tällöin seasta kuuluu parampi molautus, siispä jigiä pohjaa kohti, eli v-tyyliä jälleen kerran. kaiku vahvisti että pikkukalaa on ihan puurona veneen alla, toiveikkaana siis uittelin jigiä metrin irti pohjasta 5-10m rinteessä mutta tuloksetta. Jostain syystä kuhat olivat todella laiskalla ja aralla otilla, ne mitkä sai nousemaan jigin luo niin saattoivat olla kiinnostumatta enempää tai sitten ottivat niin heläasti kiinni että sitä häsin tuskin tunsi, kun periaate on että vasta iskua ei pidä tehdä ennen kuin tuntee siiman päässä jotain niin yritä siinä sit olla terävänä jos mitään ei tunnu. Sama toistui useamman kerran. Yksikin parempi nousu jigin perässä 13m -> 10m ja sitten jättäytyi kiinni en ollut varma ennen kuin lähdin lisää nostamaan ja tunsin että painavampi on ja tein vastaiskun mutta eipä jäänyt kiinni, ja siitä se viiva sit sukelsi hitaasti takaisin pohjaan. Noh ihan kalatta ei sentään jääty kun yksi ahven kelpuutti popperin saaliikseen. kaikin puolin hieno keli ja niin edespäin mutta ei riittänyt miehellä kyvyt enempään, noh tuli kuitenkin käytyä. Saaliiksi siis muutama kivan näköinen valokuva.
Välineitä kehiteltiin sen verran että tuli kokeiltua busterin pyörivää penkkiä istuimena ja havaittua se hyväksi tuohon pikkupaattiinkin. Mutta jälleen kerran, parempia reissuja odotellessa.




Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Syyskuun 18. 2011 - lumppi
Sunnuntai aamupäivästä peltipaatin nokka apajia ja v-tyylin jigejä siimanpäähän. Keli kohdallaan aurinko paistaa ja tuulta ei nimeksikään eli asetelmat hyvälle reissulle oli olemassa. Paikalle päästyäni aloitin pompottelun, ja aika pian kävi alimittainen kuha veneessä kääntymässä, kaloja näkyi mutta tyytyivät lähinnä vaan seurailemaan jigiä, monen moista väri tuli koitettua ja tussista hajuakin pistettyä. Noh siinä siirtymillä koitin syvemmästä bongailla “murikoita” mutta ei tällä kertaa osunut silmään yhtään. Toisella paikalla 10m syvyydestä täräytti määrätietoisen napakasti kuoreen väriseen fin-s:iin 55cm kuha joka sitten päätyi laatikkoon ja myöhemmin fileiksi. Siinä olikin päivän kalatapahtumat pääasissa, paljon näkyi mutta siimän päähän niitä en saanut. Kokeiltua tuli monenlaista penkkaa ja kuoppaa 2-16m vesialueelta. Tuli siinä käytyä kokeilemassa onko tamaanitkin hereillä, mutta eipä näyttäytynyt kukaan niistä. Noh olihan se mukava keli ulkoilluttaa itseään edellis yön kaljottelujen jälkeen.
Väline rintamalla ei mitään uutta. Ostoslistalle lisätään aavistuksen pidempi filetti pakkiin mukaan.
Vielä muutama vapaapäivä ennen yövuoroa eli tiedossa mahdollisesti kaksi kalapäivää..=D



Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Syyskuun 16. 2011 - lumppi
Vihdoin se aamuvuoroviikon perjantai koitti, ja kelikin näytti suotuisalta ja täysikuukin oli jätetty taakse. Siispä suuntä vesille. Luvassa oli luoteistuulta 4-6m/s ja veden lämpö siinä 15.5c, eli ei mitkään ihanteelliset v-tyylin kelit. Tällä kertaa uutena oli testissä tokmannilta yllätten löytynyt medium koon laahusankkuri/jarrupussi, joka osoittautukin oivaksi ostokseksi. Noh matkaan päästiin ja saavuttiin mestoille, aloitettiin stekkailu tuulenpuoleiselta 6-9m pekalta josta joitakin kalakaaria löytyinkin. Ei muutakun vieheet veteen ja uittelemaan. Itse valitsin v-tyylin ja siiman päähän kelta-vihreä “fin-s” joka tarjosikin pari tälliä ja ensimmäisen mittakuhan jo heti muutaman minuutin uittelun jälkeen, jess eli syöntiä löytyi ja täysi kuu oli selätetty. Siitä jatkettiin värejä vaihdellen 4-10m vesialueella tasaisesti tärppejä saaden, nokkamies oli päättänyt harrastaa perinteisen jigailun ja v-tyynin välimuotoa eli heitteli ja laahaili jigiä miten milloinkin, tuloksena kivasti ahvenia ja reilusti tällejä ,muutama alimittainen kuha ja useampi hååkani. Paikan vaihdon yhteydessä heitettiin “kaisan nurmikon” reunassa hieman popperia, tulostakin tuli muutaman ahvenen verran ja yhden arvoitukseksi jääneen tärpin verran. Tärppi olis sikäli mielen kiintoinen että kalalta lähti sähäkästi siimaa 2-3 sekuntia samaan tyyliin kuin ärhäkän taimenen toimesta, mutta aika epärealistinen olettamus 2m päässä kaislikosta.
Noh pienen kiertelyn jälkeen palattiin aloitusapajille lisä saaliin toivossa. Nos kuhia löytyi hereillä parin mittayksilön verran ja nokkamiehelle lukemattomia pyrstönnyppijä tällejä. Busterin perkuualusta osoittautui jälleen oivalliseksi keksinnöksi.
Loppu tulos oli se että kotiin vietäväksi 12kpl kuha fileittä ja aimo annos onnistumis fiilistä edellisen nollareissun jälkeen. Jäi hyvät kutinat vaikkei murikoita näkynytkään, seuraavaa reissua ja kylmempiä vesiä odotellessa.
Siitä sitten hämärän turvin kohti satamaa.



Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Syyskuun 14. 2011 - lumppi
Niimpä siinä käy kun jotain erikoisempaa tahtoo tämän lajin parissa kehitellä niin itehän se on tehtävä tai ainakin osat siihen itse tekemiseenkin tilattava toiselta puolelta muapalloo. Noh Asiaan tuo helpotusta ja rahatilanteeseen pahennusta nettishoppaajan paratiisi Ebay, nytkin sieltä tuli tilattua yksihaara koukkuja joita tarkoitus laittaa vaappuhin ja poppereihin jne. Kun kotimaasta en ainakaan ensimmäisenä onnistunut löytämään koukkuja jossa koukun lenkki on saman suuntaisesti koukun varren kanssa eikä poikittain jolloin koukku osoittaa vieherenkaassa joko ylös tai alas eikä jommalle kummalle sivulle.
Tullut mieleen että kalastus onnistuisi varmaankin vähän vähemmälläkin määrällä koukkuja, siksi siis yksi haaraista kehiin. Kun kuitenkin suurin osa saaduista kaloista vapautetaan ja kenenkään syöminen ei ole kalan saannista kiinni niin miksi ei karsisi koukun haaroja vähemmäksi. Popperi hommissa pienikin ahven hotkaisee takakoukun kolme haaraa kitusiinsa ja sitä sitten irrottelet enempi tai vähempi kovakouraisesti. Sama pätee vetohommissa kuha vaappuihin, yleensä kuha roikkuu peräkoukussa ja 1-2 kolmihaara koukkua on täysin turhan panttina sotkeutumassa haaviin tai puhkomassa kuhaparan silmiä jne. Ja jos kala on enempi ottaakseen kiinni ni kait se pysyy noissa kahdessa yksihaaraisessakin. Saa nähdä mitä tuleman pitää, sen verran hyviltä ne kuitenkin vaikuttivat että lisää todennäköisesti hankin.
Alla muutama otos 1-haara koukutetuista.


Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Syyskuun 12. 2011 - lumppi
Viime viikolla tuli tilailtua sääherralta hyvää keliä aamuvuoro viikolle että pääsee iltasin keskittymään kalatouhuihin. No kuinkas kävikään, vettähän sieltä on lupailtu maanantaista ainakin keskiviikolle asti. Noh pieni lohtu siellä näkyi, ei pisaroita klo 18 kohdalla eli siis kamat kyytiin ja nokka kohti apajia. Tarkoituksena oli narrata kaloja vertikaalijigaamalla ja perinteisesti jigaamalla. Alusta pitäen kumpikin tyylilaji oli yhtä tehotonta muutama pientä tärppiä lukuunottamatta. Aloitimme virtaavan kapeikon suusta jossa tahkosimme vesialueita 4-12m syvyyksiltä, värejä vaihdeltiin mutta tuloksetta. Päätimme siis vaihtaa paikkaa. Matkalla toiselle spotille päätin tarkkailla että mitä luotaimessa näkyy siellä 20m vedessä, noh löytyihän sieltä joku isompi murikka murjottamassa pohjassa. Sähkömoottori pikaisesti pakille ja laukusta H-block merkkipoiju veteen. Siis nyt sitä isoa yrittämään, ensiksi tarjolle 5.75″ lunker cityn Fin-s:ää ryhditettynä 44g jigipäällä ja lisäkoukutuksella. “Murikka” osoittikin jonkin sortin kiinnostuksen merkkejä, hitaasti se nousi useamman kerran tarkastelemaan jigiä mutta ei. Noh ei siinä niin helposti periksi annettu, 10″ Fin-s:iä tilalle ja syvyyksiä kohti ja sama toistui, “murikka” nousi laiskasti hieman toista metriä katselemaan jigiä muuttei tehnyt elettämään enempää. Siinä ei vaan riittänyt enää kalamiehen pinna ja asia jätettiin sikseen, siispä matka jatkui kohti toista spottia. Siellä jatkuikin lähes sama hiljais elo, yhtä ahventa lukuun ottamatta joka sekin tarttui nokkamiehen perinteiseen jigiin (prkl).
Siinä pohdittuani ettei miksi kala syö niin hokasin että perskules tässähän on likimain täysikuu päällä, eli jos kyseinen tapahtuma liikuttaa meriäkin miten sattuu niin tokihan se noisin eväkkäihinkin vaikuttanee. Eli jos sattuu olemaan syksyisen tuulinen ja hyvin hyvin sateinen sää ja sen päälle vielä täysikuu niin kannattaa keksiä jotain muuta ohjelmaa kuin kalalle lähtö.
Tulipahan käytyä ja yritettyä, tosin v-tyylin mies eli minä itse vedin puhtaan nollan kun nokkamies sai sen yhen appuran ja pikkuisen hauen.
Mutta tulevisuutta ajatellen positiivista lisäpotkua toi se että sai sen “murikan” mielenkiinnon heräämään, eli jatkossa siis katse syvempiin vesiin.
Väline kokemuksia, savagearin vertikaali vavat edelleen rules, Daiwan megaforce on täydellinen valinta kelaksi jos joudut venettä ohjailemaan samalla, Savagearin Adrenaline 0.06mm kuitusiima osoitti toimivuutta ainakin toistaiseksi ja Gardnerin H-Block Markerit ihan huiput kun pitää merkata joku juttu keskellä järveä.
Ehkä ens kerralla sitten paremmin.

Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »